Kotoiset kalliomme kätkevät tarinoita maapallon menneisyydestä – ja tulevaisuudestakin. Tässä blogissa pääset mukaan matkalle selvittämään näitä tarinoita ja seuraamaan niitä koskevan tietokirjan kirjoittamista.
Kallioperämme vanhimmat jäljet tulivuorista ovat iältään yli 2,9 miljardia vuotta. Nuorimmat tulivuoret purkautuivat todennäköisesti vajaa 400 miljoonaa vuotta sitten. Onko mahdollista, että Suomessa olisi tulivuoria vielä joskus tulevaisuudessa?
Kallioperämme on ollut jo satoja miljoonia vuosia keskellä vakaata manneraluetta, kaukana aktiivisista laattarajoista. Vaikka manneralueemme ovat revenneet useita kertoja miljardeja vuosia pitkän historiansa aikana, ei mikään viittaa siihen, että näin olisi tapahtumassa lähitulevaisuudessa. Kallioperämme rauha tuskin häiriintyy vielä moniin miljooniin vuosiin.
Pohjois-Atlantin itärannikolla, Portugalin edustalla, on kuitenkin alustavia merkkejä uuden laattarajan muodostumisesta. Kun merellinen litosfääri vanhenee, se muuttuu raskaammaksi ja voi alkaa upota. Jos Atlantin merenpohja alkaisi työntyä Euraasian mantereen alle, se merkitsisi alityöntövyöhykkeen syntymistä ja räjähtämällä purkautuvien kerrostulivuorten muodostumista alueelle – ehkä ensin nykyiselle Pyreneiden niemimaalle, mutta vyöhykkeen laajetessa kohti pohjoista myös Britteinsaarille ja lopulta ehkä tänne Fennoskandiaankin. Tähän menisi vähintään kymmeniä miljoonia vuosia.
Se on sitten eri asia, että onko Suomea tai suomalaisia enää olemassa seuraavien ”Fennoskandian tulivuorten” syntyessä. Kansakuntien kehityksen ja geologisten prosessien aikaskaalat kun ovat hyvin erilaisia. Yksi asia on silti varmaa – maankamaramme jatkaa elotonta elämäänsä meistä ihmisistä riippumatta.
—
Olemme tässä sarjassa käsitelleet Suomen kallioperän tarinaa pääpiirteittäin ja muutamia mielenkiintoisia yksityiskohtia esiin nostaen. Kyseessä on kuitenkin vain hyvin ohut pintaraapaisu ja paljon jäi kertomatta. Tulevassa kirjassamme pääset sukeltamaan hieman syvemmälle aiheeseen. Siihen liittyen seuraavassa blogipäivityksessä onkin isoja uutisia!
Esimerkiksi maanjäristyksissä kalliolohkojen liikunnon vapauttama kitkalämpö voi sulattaa kiveä siirroksessa ja sen välittömässä läheisyydessä. Tällaista maanjäristyksessä sulanutta ja nopeasti lasiseksi jähmettynyttä kiveä kutsutaan pseudotakyliitiksi. Pseudotakyliitit ovat usein kooltaan varsin pieniä, ja ne esiintyvät siirrospintojen läheisyydessä joko yksittäisinä juovina tai niiden verkostoina.
Maanjäristyksessä syntynyttä pseudotakyliittia (tumma) graniittisessa kivessä. James St. John, flickr.com (CC-BY 2.0)
Kiven sulamiseen vaadittava energia voi saapua myös taivaalta. Maamme nuorin iätetty kivisulasta kiteytynyt kivi onkin muodostunut kosmisen törmäyksen seurauksena. Tämä tapahtui noin 78 miljoonaa vuotta sitten, kun nykyisen Lappajärven kohdalle osui halkaisijaltaan yli kilometrin kokoinen meteoriitti. Tällöin Suomen maankamaraa ja lähialueitamme asuttivat jo dinosaurukset! Törmäyksen seurauksena syntyi hienorakeista ja punertavaa kiveä, Kärnänsaaren mukaan nimettyä kärnäiittiä, jossa on myös sulkeumina jäänteitä vanhemmasta kuoresta.
Lappajärven seudun kallioperäkartta. Sulaneesta kallioperästä muodostuneen kärnäiitin lisäksi törmäyksessä syntyi sueviittia, joka kerrostui törmäyksessä ilmaan lentäneistä aineksista. Kraatterissa on säilynyt myös hiekkakiveä.Kärnäiittiä (näytteen leveys noin 10 cm). Suuri sulkeuma on graniittista kiveä. Näyte Luomuksen kokoelmista.
Lappajärveä on aikoinaan luultu tulivuoren kraatteriksi. Sen kivien sisältämästä kvartsista löytyi 1960-luvun lopulla erittäin korkeisiin paineisiin viittaavia rakenteita, sokkilamelleja, ja korkeassa paineessa kvartsista uudelleenkiteytynyttä coesiitti-mineraalia. Ne varmistivat kosmisen alkuperän, josta on sittemmin löytynyt muitakin todisteita.