Köysiä laavan ja joen pinnassa

Kun odottelemme toiveikkaina lumien sulamista ja kivien paljastumista, niin on mahdollista tarkastella laavavirtojen analogioita jäisessä ympäristössämme.

Kuvassa on Vantaanjoen pintaa (yllä) ja köysilaavaa Islannin Þingvelliristä (alla). Täsmälleen samasta prosessista on pohjimmiltaan kyse: jähmettyvä pinta rypyttyy juoksevien sisäosien virratessa – syntylämpötiloissa jälleen eroa tuhannen astetta!

Köysilaavan pintarakenteita on säilynyt joissain Suomen yli kaksi miljardia vuotta vanhoissa vulkaanisissa muodostumissa, esimerkiksi Sallan alueella.

Kuuran- ja laavankukkia

Kivisulissa tapahtuvia prosesseja voi tarkastella yllättävissä paikoissa. Pihatiellä oli kuulaana maaliskuun aamuna kuurankukkia. Maasta tihkunut kosteus oli kohdattuaan yöksi pakastuneen ilman jäätynyt kauniiksi kidekuvioiksi tien pintaan.

Arkeeisella ajalla yli 2,5 miljardia vuotta sitten kiteytyi laavoja, joiden purkautumislämpötila oli 1500-1600 astetta. Nopeasti jäähtyessään ja suurten lämpötilaerojen vallitessa niiden sisälle muodostui ulkonäöltään kuurankukkasia muistuttavia kiteitä, jotka ovat paikoin säilyneet sen ikäisissä kivissä. Oikealla oleva kuva on Kanadan Ontariosta.

Ikäeroa näillä muodostumilla on siis yli kaksi miljardia vuotta ja lämpötilaeroa toista tuhatta astetta.

Myös Suomesta löytyy vastaavanlaisia laavakiviä kuin Kanadasta ja muun muassa niitä jahtaamme tulevana kesänä!

Vanhin pala Suomea

Kuvassa on vanhin tunnettu pala Suomea. Se on halkaisijaltaan alle millimetrin kymmenesosan ja muodostaa keskiosan yhdestä Pudasjärven Siuruan gneissistä erotetusta zirkoni-mineraalin kiteestä. Kiteen poikkileikkaus on oikealla kuvattuna pyyhkäisyelektronimikroskoopilla.

Kiteen keskiosan ikä on 3,7 miljardia vuotta (Ga). Kyseisen uraani-lyijy-ajoituksen virheraja on 0,009 miljardia vuotta eli yhdeksän miljoonaa vuotta. Pelkästään ajoituksen virherajan sisälle mahtuu siten ihmislajin koko taival moninkertaisesti.

Vasen kuva on lohkareesta Siuruan gneissiä, joka on esillä Luonnontieteellisen museon Suomen Luonto -näyttelyssä (lue lisää Vihreäkiven arvoitus -blogista). Oikea kuva on muokattu Tapani Mutasen ja Hannu Huhman tutkimuksesta, jossa Siuruan gneissin sisältämiä zirkoneita ajoitettiin, ja joka julkaistiin julkaisusarjassa Bulletin of the Geological Society of Finland.

Mutta miksi ihmeessä tuon saman zirkonikiteen ulkoreuna on sen keskustaa miltei 300 miljoonaa vuotta nuorempi? Ja vaikka tämän kiteen ydin onkin vanhin tunnettu PALA Suomen kallioperää, se ei silti ole vanhin Suomesta LÖYTYNYT asia. Niitä on itse asiassa useita… mitähän ne mahtaisivat olla? Näistä lisää myöhemmin!

Kallioidemme tarinat ovat odottaneet meitä vuosimiljoonien ajan

Tietokirjaprojekti Suomen muinaisista tulivuorista ja muista kallioidemme salaisuuksista käynnistyy epävakaissa merkeissä. Naapurimaamme Venäjän joukot ovat hyökänneet Ukrainaan. Fanfaarit jäivät soittamatta, kun projektin ensimmäiset päivät kuluivat tilannetta sisäistäessä. Maailma on muuttunut – tällä kertaa suomalaisille ikävämpään suuntaan.

Maailma on kuitenkin muuttunut aina.

Vladimir Putinin valtakausi Venäjällä on kestänyt parikymmentä vuotta. Tällainen aika on mitätön maapallon mittakaavassa. Parissakymmenessä vuodessa mantereet ovat keskimäärin liikkuneet saman verran senttejä. Maapallon olemassaolon aikana ne ovat kuitenkin erkaantuneet ja kasautuneet useita kertoja. Suomen maankamara on tallentanut useiden vuorijonojen muodostumisia ja lukemattomien tulivuorten purkauksia. Projektin yksi suurimmista haasteista onkin pyrkiä luomaan jonkinlaista kuvaa ihmisen ja maapallon erilaisista ajan mittakaavoista.

Samat ajan mittakaavat toistuvat myös tulevaisuudessa. Miljoonan vuoden päästä mantereet ovat edelleen lähes nykyisillä paikoillaan, mutta Putinista tuskin tietää kukaan. Tällaisella planetaarisella unohduksella on myös kääntöpuolensa. Miljoonan vuoden päästä kukaan tuskin tietää Suomen ensimmäisestä olympiakullasta jääkiekossa tai Lordin euroviisuvoitosta. Kukaan ei varmaan ymmärrä suomeakaan, eikä kukaan varmasti lue tässä projektissa valmistuvaa kirjaa. Sen sivut ovat jo aikoja sitten siirtyneet takaisin osaksi geologista kiertokulkua.

Tämä voi ensi kuulemalta kuulostaa masentavalta, mutta mielestämme se kertoo tästä ainutlaatuisesta silmänräpäyksestä, jossa elämme, ja antaa sille korvaamattoman arvon. Me ymmärrämme nyt suomea. Me osaamme nyt tulkita uskomattomia tarinoita, joita rakkaan kotimaamme kalliot kertovat. Jos joskus on aika kertoa niistä suomen kielellä, se on nyt.

”Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin.” -Mauno Koivisto