Kallioperämme tarina, osa 13 – Muinais-Itämeren asukkeja

Olet saattanut kuulla toteamuksen, että ”Suomesta ei löydy fossiileja”. Kyllä löytyy, jos tietää mistä etsiä. Paras paikka on Ahvenanmaa. Siellä on jäänteitä yli 400 miljoonaa vuotta vanhoista muinais-Itämeren eläimistä.

Kambrikaudelta siluurikaudelle, eli noin 540-410 miljoonaa vuotta sitten, mannermassamme sijaitsivat eteläisellä pallonpuoliskolla. Maankamaramme matkavauhti kohti pohjoista ja päiväntasaajaa vastasi sormenkynnen kasvuvauhtia. Rantojamme huuhtoi ”muinais-Itämeri”, joka oli yhteydessä suureen Iapetusmereen. Ordoviikkikauden lopulla ja siluurikaudella sijaintimme oli jo trooppinen ja rannoillamme esiintyi varhaisia koralliriuttoja. Näillä riutoilla viihtyi niin trilobiitteja, oikosarvia, lonkerojalkaisia kuin merililjojakin.

Riuttaeläimistön fossiileja löytyy paljon esimerkiksi Virosta ja Gotlannista. Ahvenanmaalta löytyneet fossiilit ovat samankaltaisia, mutta vanhempia. Ne syntyivät silloin kun muinais-Itämeri ei vielä sijainnut trooppisilla leveysasteilla. Eliöt hautautuivat kalkkipitoiseen pohjaliejuun. Fossiilit ovat piilossa kalkkikivestä koostuvissa harmaissa irtolohkareissa, joita edellinen jääkausi louhi ja kuljetti Perämeren pohjasta Ahvenanmaalle.

Fossiileja löytääkseen on hyvä tietää parhaat lohkarepaikat ja olla paikallisten tienoot ja tavat tuntevan oppaan matkassa. Niin olimme mekin – fossiiliharrastaja Keijo Hiltunen käytti meitä vakiopaikoillaan. Hänen vuosikymmenten varrella keräämiään näytteitä on nähtävillä niin Ahvenanmaan kulttuurihistoriallisessa museossa kuin Luonnontieteellisen keskusmuseon geologisissa kokoelmissa. Keijon opastuksella löysimme muun muassa suuren oikosarvifossiilin, ja hän esitteli meille myös omia kokoelmiaan.

Siluurikautta seuranneella devonikaudella meriallas alkoi täyttyä jokihiekoilla, joita kulkeutui sinne muun muassa rapautuvista Kaledonideista. Tästä vuorijonosta ja sen työntymisestä nykyisen Suomen alueelle kerromme lisää sarjan seuraavassa osassa!

-> seuraava Osa 14

-> edellinen Osa 12

-> alkuun Osa 1

Åvan hornankattila

Tiesitkö, että yhden Suomen kuuluisimman magmaintruusion jäljet voi erottaa satelliittikuvasta tai kartasta! Ahvenanmaahan kuuluvat Bolmön, Åvan ja Storskäretin saaret sekä lukuisat pienemmät saaret ja luodot muodostavat Brändön kunnassa hämmästyttävän pyöreän rakenteen. Mistä tämä johtuu?

1,76 miljardia vuotta sitten kuoren sisuksissa miljoonia vuosia muhinut kidepuuro tunkeutui väkivalloin kohti kuoren ylempiä osia. Tämä tapahtui geologisesti yllättäen ja nopeasti – tutkimusten mukaan jopa alle tunnissa! Kuori pirstaloitui sekä kehämäisesti että säteittäin, ja kivisulat tunkeutuivat muodostuneisiin halkeamiin. Syntynyt jälki kuoren horisontaalilla leikkauspinnalla on kuin joku olisi heittänyt kiven ikkunaan.

Koostumukseltaan graniittinen kivisula asettui kuoressa pääosin rakenteen keskelle ja kehämäisiin vyöhykkeisiin. Piitä vähemmän sisältävät sulat työntyivät myös säteitteisiin halkeamiin, ja ne erottuvat nyt tummina jähmettyneinä juonina saariston kallioissa. Intruusion keskiosista löytyy magman yläpuolella olleen vanhemman migmatiittisen kuoren pirstoutuneita kappaleita, jotka putosivat kivisulan sekaan. Näin syntyi Åvan rengasintruusio – hurjaa menoa Ahvenanmaalla!

Åvan oppaanamme toimi sitä tutkinut Åbo Akademin geologian ja mineralogian professori Olav Eklund. Nyt on kuitenkin parempi siirtyä toistaiseksi turvaan mantereen puolelle… vai mitäs siellä odottaakaan?

Kääpiön pengertie

Kun paksut basalttiset laavavirrat jäähtyvät ja jähmettyvät, ne myös kutistuvat. Tällöin laavapatjaan muodostuu kuusikulmaisia jäähtymisrakoja. Kuusikulmainen rakenne toistuu monessa muussakin luonnon teoksessa, kuten jäkälissä ja hunajakennoissa. Syy tähän on se, että rakenteella on pieni kehän ja pinta-alan suhde ja se on siten energiakulutukseltaan edullinen.

Yksi tunnetuimmista kuusikulmaisia laavapatjan jäähtymispilareita sisältävistä paikoista on Pohjois-Irlannissa sijaitseva ”Giant’s Causeway” eli vapaasti suomennettuna ”Jättiläisen pengertie”. Nämä laavapilarit syntyivät noin 50 miljoonaa vuotta sitten laajojen basalttilaakioiden jäähtyessä.

Enklingen saarelta Ahvenanmaalta löytyy kotimainen versio, joka on noin 1,9 miljardia vuotta vanha. Sille ovat alueella kartoittaneet turkulaiset geologit antaneet nimen ”Midget’s Causeway” eli ”Kääpiön pengertie”. Nimi on sopiva, kun paljastumaa vertaa tunnetumpaan serkkuunsa. Jäähtymisrakenne on todennäköisesti säilynyt kallioperän poimun taivevyöhykkeen sisällä, jossa kiven muokkautuminen ei ole ollut niin voimakasta.

Oli aluksi vaikea uskoa, että tällaista rakennetta löytyisi Suomesta, mutta sen omin silmin nähtyämme on vaikea keksiä sille muutakaan selitystä. Mitä kaikkea uskomatonta kallioperämme kätkeekään sisäänsä!

Magma kohtasi märän sedimentin

Mitä tapahtuu, kun kuuma kivisula kohtaa vetisen sedimentin? Lopputulos on nähtävissä Enklingen saaren kallioissa: kivisula säikähtää ja pilkkoutuu pallosiksi tai epämääräisiksi klönteiksi sedimentin sekaan. Näin syntynyttä kiviainesta kutsutaan ”peperiitiksi”. Tämä läpikotaisin kivettynyt peperiitti muodostui tulivuoren rinteillä 1,9 miljardia vuotta sitten. Pääsimme tutustumaan siihen Åbo Akademin ja Turun yliopiston geologisen kenttäkurssin vieraina.

Pyöreitä kivilajipallosia sisältäviä kerrostumia voi syntyä monilla muillakin tavoilla. Esimerkiksi agglomeraatit ovat syntyneet räjähdyspurkauksessa ilmaan lentäneistä vulkaanisista pommeista. Konglomeraatit koostuvat vuolaasti virtaavan veden tai aallokon seurauksena kerrostuneista kivilajipallosista. Näitä ei ole aina geologinkaan helppoa erottaa toisistaan, varsinkaan ikivanhoista muodostumista.

Yksi asia on kuitenkin varma: jos näet pallosista koostuvia kiviä, ne ovat saaneet alkuunsa varsin suuren energian tapahtumissa!