Kallioperämme tarina, osa 1 – Suuri jakolinja

Karkeasti Raahesta Tohmajärvelle kulkee geologinen raja, joka jakaa kallioperämme perustan kahteen osaan. Pohjoinen puoli koostuu suurelta osin ikivanhoista arkeeisista (> 2,5 miljardia vuotta) gneisseistä ja graniiteista. Eteläinen puolisko on vähintään 500 miljoonaa vuotta nuorempaa.

Kumpikaan puolisko ei suinkaan ole niin yksinkertainen kuin yllä oleva suurpiirteinen kartta antaa ymmärtää. Ne koostuvat useissa eri kehitysvaiheissa syntyneistä magma-, sedimentti- ja metamorfisista kivistä. Lisäksi arkeeisen puoliskon päällä ja sisällä on myös sitä paljon nuorempia muodostumia.

Toistaiseksi vanhin löydetty arkeeinen kivemme on Pudasjärven Siurualta. Kiven muodostumisikä on noin 3,5 miljardia vuotta ja siitä löydetty vanhin yksittäinen kide on iältään noin 3,7 miljardia vuotta. Jos maapallon ikä käsitettäisiin vuorokautena, kello näytti kiteen kiteytyessä seitsemäntoista yli neljä aamuyöllä. Elettiin maapallon lapsuutta.

Siuruan gneissin syntyresepti oli todennäköisesti seuraavanlainen: Aivan aluksi tuotetaan tulivuoritoiminnan kautta basalttista laavakiveä. Se kyllästetään vedellä ja kuumilla liuoksilla ja haudataan syvälle maankuoreen. Tämän jälkeen basalttinen kivi sulatetaan osittain. Muodostuneet sulat kerätään yhteen ja ne jähmettyvät hiljalleen uudeksi kiveksi. Myöhemmissä myllerryksissä kivi vielä kiinteässä tilassa muuttaa muotoaan ja uudelleenkiteytyy. Lopputuloksena on voimakkaasti muuntunut ja suuntautunut karkearakeinen kivi, gneissi. Armotonta menoa suorastaan – ja aikaakin reseptin toteuttamiseen tarvitaan!

Pohjois- ja Itä-Suomen ikivanhoista alueista alkaa kallioperämme tarina, jonka käymme pääpiirteissään läpi tässä nyt alkavassa blogisarjassa, joka raottaa tulevan kirjamme taustatarinaa. Mukana on jo tuttuja paikkoja, mutta myös uusia tuttavuuksia!

Maapallon arkeeisen (>2,5 miljardia vuotta) kallioperän alueet. Lähde täällä.

-> Osa 2

Repoveden kansallispuiston jylhät kalliot olivat kivipuuroa poimuvuoriston uumenissa

Olhavanvuorella Repoveden kansallispuistossa on Suomen korkein (~50 m) ja vaikuttavin yhtenäinen kallioseinämä, joka on myös kalliokiipeilijöiden suosiossa. Näiden kallioseinämien kivilaji on punertavaa mikrokliinigraniittia, joka syntyi noin 1800 miljoonaa vuotta sitten. Tällöin Keski- ja Etelä-Suomen alueella oli Himalajan kaltainen suuressa mannertörmäyksessä syntynyt poimuvuoristo.

Vuoriston juuriosissa oli sinne hautautuneena ja poimuttuneena sedimenttikiviä, jotka korkeissa paineissa ja lämpötiloissa alkoivat osittain sulaa. Tämä tapahtui noin 20 kilometrin syvyydessä. Kivipuurot kerääntyivät yhteen ja jähmetyttyään muodostivat niin kutsuttuja myöhäisorogeenisia graniitteja, joita tavataan noin 100 kilometriä leveänä vyönä eteläisessa Suomessa.

Näissä graniiteissa on paljon alumiinipitoisia mineraaleja, kuten tummaa kiillettä ja granaattia. Jälkimmäistä erottuu purppuranpunaisina läiskinä Olhavanvuoren huipulla. Nämä mineraalit kertovat osaltaan graniittisulien sedimenttisestä lähteestä.