Avainsana: Sodankylä

Kallioperämme tarina, osa 6 – Kittilän maahanmuutto

Kittilän alueelta löytyy paljon vulkaanisia kiviä. Niitä on todellakin paljon, sillä nykypäivään asti säilyneiden vulkaanisten muodostumien kokonaispaksuuden on arveltu olevan noin kuusi kilometriä!

Muodostumasta tunnetaan tulivuorikaaren kiviä, jotka ovat syntyneet mannertörmäykseen liittyvässä alityöntövyöhykkeessä. Törmäys tapahtui todennäköisesti nykyisestä lännestä päin noin 1,92–1,91 miljardia vuotta sitten eli muutamia kymmeniä miljoonia vuosia granuliittikaaren muodostaneen törmäyksen alkamisen jälkeen. Nykytiedon mukaan Karjalan muinaismantereeseen törmäsi pieni arkeeinen mannerkappale, jota on nimitetty Norrbottenin mikromantereeksi.

Tämä ei kuitenkaan ole Kittilän koko tarina. Kittilän muodostuman laavakivistä suuri osa on itse asiassa kemialliselta koostumukseltaan merenpohjan suuria laavatasankoja muistuttavia. Tällaiset suuret ja paksut laavatasangot eivät sukella mantereen alle kovin helposti. Laavatasangot ja Norrbottenin mikromantereen kyljessä ollut vulkaaninen kaari työntyivätkin törmäyksessä Karjalan muinaismantereen päälle. Samaan sykkyrään survoutui muuten myös maapallon vaippakerroksen kappaleita, joita on paljastuneena Sodankylän Nuttioilla!

Maapallon vaipasta peräisin olevia kivilajeja Sodankylän Nuttioilla

Kittilän vulkaanisten muodostumien suhteet ympäröiviin kiviyksiköihin ovat näiden tapahtumien seurauksena epäselviä ja usein merkittävien siirroslinjojen rajaamia. Puhutaankin Kittilän alloktonista, jolla tarkoitetaan jostain muualta nykyiselle paikalleen mannerliikunnoissa kulkeutunutta erillistä kappaletta.

Kittilä on siis yhden suuren maahanmuuttajan alue, joka kotoutui lopulta osaksi omaa kallioperäämme.

-> seuraava Osa 7

-> edellinen Osa 5

-> alkuun Osa 1

Keski-Maan maisemia ja maapallon vaippaa Sodankylän Nuttioilla

Sodankylän Nuttioiden Vainiolaen pohjoisimmalle nyppylälle kavutessa tuntuu kuin tepastelisi fantasiatarinassa. Kivet ovat jylhiä ja punertavan tummanruskeita ja kasvillisuus karua. Kun istahtaa lepäämään, voi kuvitella vaikka Keski-Maan tarinoista tutun Klonkun tarkkailevan sinua kivenkolosta.

Vainiolaen huippujen ainutlaatuisen tunnelman lisäksi myös huippuja muodostava kivet ovat hyvin erityisiä. Ne ovat nimittäin olleet osa maapallon vaippakerrosta, joka usein merkitään planeettamme poikkileikkausta esittäviin kaavakuviin punertavilla väreillä. Vainiolaen kallioaines eroaa selvästi tavallisen kuoren koostumuksesta: se sisältää vain vähän niitä alkuaineita, joita löytyy paljon maapallon kuoresta. Vainiolaen vaippakivet ovatkin kuoren sulamisjäännöstä.

Miten kummassa maapallon vaippaa on saatu Vainiolaen päälle? Noin kaksi miljardia vuotta sitten litosfäärilaatat törmäilivät toisiinsa ja osa vaipan ylimmistä osista eriytyi omaksi lohkokseen työntyen siirrospintoja pitkin kuoren sisään. Vainiolaen kivien kontaktit muihin alueen kiviyksiköihin ovat tällaisten siirrosten rajaamia. Kuoren sisuksista vaipan kappaleet sitten hiljalleen paljastuivat Lapin nykyiselle maankamaralle.

Vaipan alkuperäisestä olemuksesta ei ole paljoakaan Vainiolaen kivissä jäljellä, ja niiden mineraalikoostumuskin on myöhemmissä prosesseissa miltei täysin muuttunut. Ne koostuvat suureksi osaksi mineraalista nimeltä serpentiini ja kiviä kutsutaan serpentiniiteiksi. Monilla serpentiniiteillä on tunnusomainen ”norsunnahkainen” ruskea rapautumispinta. Näin on myös Vainiolaella, ja tämä osaltaan luo alueelle mystistä tunnelmaa.

Sattasvaaran rinteiden vedenalaiset laavat

Sattasvaara on kaunis, harmaa ja 360 metrin korkeuteen kohoava nyppylä noin 20 kilometriä pohjoiseen Sodankylästä. Sen rinteillä on paljastuneena merenpohjaan purkautuneiden laavojen ja muiden purkauskivien kivettyneitä jäänteitä. Vierailimme paikan päällä heinäkuussa ja ehdimme retkellämme nähdä tyynylaavan tyynyn ja laavapatjan rakoilua, jotka Geologian tutkimuskeskuksen tutkijat meille ystävällisesti vinkkasivat. Sattasvaaran purkauskivet ovat kiteytyneet yli kaksi miljardia vuotta sitten hyvin kuumista kivisulista. Sellaisia ei niistä ajoista jäähtyneen nyky-maapallon pinnalla enää tavata.

Sattasvaara muistuttaa ulkomuodoltaan rapautunutta tulivuorta ja onpa sitä sellaiseksi ehdotettukin – kraatereineen kaikkineen. Samoin kuin muutkin Suomen samanikäiset vulkaaniset muodostumat, myös Sattasvaaran kerrostumat ovat kuitenkin hautauduttuaan paistuneet ja taipuilleet kilometrien syvyydellä kuoressa. Ne ovat siis uudelleenkiteytyneitä eli metamorfoituneita ja niitä tulisi siksi kutsua metavulkaniiteiksi. Lisäksi Sattasvaaran muodostumaa ympäröivät ja leikkaavat graniittiset kivet, jotka ovat nekin syntyneet syvällä kuoressa. Tulivuorten pinnanmuodot eivät selviä kuoren syvyyksiin ja takaisin pinnalle tällaisessa höykytyksessä.

Muutama kilometri Sattasvaarasta koilliseen sijaitsee sitä ulkomuodoltaan muistuttava Kannusvaara. Se koostuu kvartsiitista eli metamorfoituneesta hiekkakivestä. Lapin vaarat ja tunturit ovatkin tulivuorten sijaan jään ja veden aiheuttaman eroosion muokkaamia poimuvuoriston jäännöksiä. Ne koostuvat erilaisista kivilajeista – pääosin rapautumista hyvin kestävästä kvartsiitista – ja ovat saaneet nykyiset muotonsa ja korkeuseronsa viimeiset pari miljoonaa vuotta vallinneena jääkausiaikana. Miljardien vuosien takaiset pinnanmuodot ja tulivuoret ovat jo aikapäiviä sitten hävinneet.

Vaikka Sattasvaara ei ole nykypäiviin saakka säilynyt varsinainen tulivuori, on sen rinteillä näkyvissä poikkeuksellisen hyvin säilyneitä esimerkkejä muinaisista purkauskivistä. Suosittelemme paikalla vierailua kaikille! Tarkkana on kuitenkin syytä olla, jotta erottaa vulkaaniset rakenteet jäkäläisen rakkakivikon seasta.