Avainsana: Kuusamo

Nuorimmat Suomen kallioperässä möyrineet magmat

Suomen kallioperä on pääosin ikivanhaa, yli miljardin vuoden ikäistä. Tätä nuorempiä sedimenttikiviä löytyy pieninä esiintyminä muun muassa Käsivarresta, Oulun seudulta sekä Satakunnasta ja Lauhanvuorelta.

Mutta mitkä ovat Suomen nuorimmat magmasta eli kivisulasta kiteytyneet kivet? Niitä ovat esimerkiksi kimberliitit, joita löytyy timantteja 600 miljoonaa vuotta sitten kuljettaneista purkauspiipuista. Tämän lisäksi meillä on kaksi pientä magmakiviesiintymää, jotka ovat vielä tätäkin nuorempia. Kuusamon Iivaaran ja Savukosken Soklin pyöreät intruusiot ovat iältään 360-380 miljoonaa vuotta. Ne kiteytyivät devonikaudella, jolloin ensimmäiset sammakkoeläimet astelivat kuivalle maalle.

Matkalla Iivaaralle.
Iivaaralta nimensä saanutta kivilajia, ijoliittia, vaaran huipulla. Se sisältää Suomen kallioperässä harvinaisia mineraaleja, kuten nefeliiniä (vaalea maasälvänsijainen) ja egiriiniaugiittia (tumma pyrokseeni).

Iivaaran ja Soklin intruusiot ovat molemmat koostumukseltaan epätavallisia. Ne liittyvät laaja-alaisempaan magmaattisen vyöhykkeeseen, josta suurin osa sijaitsee Venäjällä. Intruusioiden magmat syntyivät, kun maapallon vaipassa tapahtui hyvin vähäistä osittaista sulamista. Tällöin magmoihin rikastui paljon harvinaisia alkuaineita, jotka ovat esimerkiksi Soklissa jo pitkään kiinnostaneet malminetsijöitä. Soklin tutkimukset ovat nyt käynnissä kotimaisin voimin.

Soklin karbonatiitti ei ole paljastuneena, mutta maankamaran korkean kalkkipitoisuuden voi havaita Itä-Lapille poikkeuksellisen rehevästä kasvillisuudesta.
Soklin karbonatiitin rapautumiskuorta tutkimuskuopan pohjalla.
Soklin karbonatiittia halkaistussa kairasydämessä.

Soklin kaltaisiin niin kutsuttuihin karbonatiittisiin magmoihin liittyy nykymaapallon erikoisin tulivuori, Ol Doinyo Lengai Tansaniassa. Sen laava virtaa kuin kuravesi ja muuttuu kiteytyessään mustasta valkoiseksi. Karbonatiittinen magma muistuttaa kemialliselta koostumukseltaan sedimenttistä kalkkikiveä.

Iivaaran ja Soklin jälkeen pieniä määriä kivisulaa on syntynyt esimerkiksi maanjäristyksissä ja Lappajärven meteoriitti-impaktin yhteydessä. Suurimman osan monisoluisen ja monimutkaisen elämän kehityksen ajasta kallioperämme on kuitenkin saanut olla rauhassa!

Kuumien magmojen kerroksia Etelä-Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla

Kivissä näkyvät kerrokset ovat useimmiten syntyneet sedimentteihin tai muihin pinnalla syntyneisiin muodostumiin. Kerroksia voi kuitenkin muodostua myös maankuoren uumenissa.

Noin 2,5–2,4 miljardia vuotta sitten nykyään Suomen geologisen ytimen muodostava muinaismanner repeili aivan kuten itäinen Afrikka tällä hetkellä. Näihin repeämiin tunkeutui vaipasta kuumia kivisulia, joista osa purkautui maanpinnalle ja osa jähmettyi maankuoreen magmakammioiksi.

Magmakammiot muodostavat parisataa kilometriä pitkän epäjatkuvan ketjun Pohjanlahden perukoilta Kuusamoon. Suurten magmakammioiden jäähtyminen kesti pitkään, ja niissä kiteytyneillä mineraaleilla oli siten aikaa erottua omiksi kerroksikseen kammioiden sisällä.

Yleensä mineraalit ovat kivisulaa raskaampia ja painuvat kammioiden pohjalle. Kiteiden erkaantuessa myös jäljelle jääneiden kivisulien koostumus muuttuu. Tätä kutsutaan fraktioivaksi kiteytymiseksi, ja se on planeettamme tärkein kivisulien koostumusta muuttava tekijä.

Suomessa retkeilijä voi nykyään astella näiden suurten magmakammioiden raunioilla. Oikeassa paikassa voi nähdä edelleen magmasta kiteytyneiden mineraalien muodostamat kerrokset. Niitä kävimme ihailemassa esimerkiksi Ala-Penikalla ja Paasivaaralla Simossa sekä Näränkävaaralla Kuusamossa. Paasivaaralla kerrokset ovat paljastuneet ja rapautuneet siten, että niiden päällä voi loikoilla. Loikoilleissa voi miettiä niiden aikoinaan muodostuneen yli 1200-asteisesta kidepuurosta.