Liuskeet tunnetusti lohkeavat helposti tiettyjä tasosuuntia pitkin. Mutta mistä tämä ominaisuus johtuu? Salaisuus piilee kivien mineraalikoostumuksessa ja alkuperässä sekä kuoren jännityskentissä.
Verkkosilikaatteihin kuuluvat kiilteet ovat kuoren kivien yleisimpiä mineraaleja. Niistä tunnetuimmat ja helpoimmin tunnistettavat ovat tumma biotiitti ja vaalea muskoviitti. Biotiitti ei itse asiassa ole yksittäinen mineraali vaan maasälpien tapaan kiinteäliuosseossarja, jonka koostumus vaihtelee erilaisten päätejäsenten välillä. Kiilteiden kiderakenteessa on yhtenäisiä silikatetraedrilevyjä, jotka ovat vain heikosti kiinni toisissaan. Jos kiilteet ovat karkearakeisia, niiden voi paljain silminkin havaita lohkeilevan ohuiksi levyiksi.
Liuskeissa on paljon kiillettä, useimmiten biotiittia tai hienorakeista muskoviittia, jota kutsutaan serisiitiksi. Tämä johtuu liuskeiden alkuperästä – paljon kaliumia, alumiinia ja vettä sisältävät savimineraalit paistuvat metamorfoosissa kiilteiksi. Monet kaikkein liuskeisimmista liuskeista ovat olleet alun perin paljon saviainesta sisältäneitä sedimenttejä. Metamorfoosissa liuskeisiin voi kehittyä myös erilaisia porfyroblasteja.
Kiilteet kasvavat leveyttä kohtisuoraan vallitsevaa jännityskenttää vastaan. Usein liuskeisuus kehittyykin samansuuntaiseksi horisontaalisen kerroksellisuuden kanssa, koska voimakkain jännityskenttä on aluksi ylläolevien sedimenttien painosta johtuen pystysuora. Etenkin vuorijonopoimutuksessa liuskeisuus voi puristusjännityksestä johtuen kehittyä myös erisuuntaiseksi kerroksellisuuden kanssa. Eri vaiheissa syntyneitä ja eri suuntaisia liuskeisuuksia (merkitään S1, S2…) voi tunnistaa joskus samasta kivestä.
Liuskeet ovat kautta ihmiskunnan historian olleet tärkeitä rakennuskiviä. Niitä on suhteellisen helppo työstää ja lohkoa halutun kokoisiksi laatoiksi esimerkiksi kulkuväylille tai rakennusten seiniin ja kattoihin. Eräät Suomen tasalaatuisimmista liuskeista tulevat Tampereen liuskealueelta. Ne ovat alunperin kerrostuneet sedimentteinä merenpohjaan, tulivuorikaarien etualtaisiin. Louhinnassa liuskelaattojen viimeistely hoidetaan edelleen käsipelin. Ammattiinsa vihkiytynyt tekijä tietää, mihin kannattaa iskeä, jotta liuske lohkeaa toivotusti!
