Vihreäkivet ovat muistoja tulivuorista

Jos olet kiinnittänyt asiaan huomiota, olet varmaan törmännyt tummanpuhuviin mutta samalla hieman vihertäviin kiviin joskus ulkoillessasi. Niitä löytyy paikoin kallioista sekä lohkareina mannerjäätikön kerrostamista moreeneista.

Vihertävät tummat hienorakeiset kivet ovat ehkä maallikollekin selkeimmin tunnistettavia muinaisia tulivuoriperäisiä kiviä. Niistä voi löytyä monenlaisia rakenteita, jotka kertovat niiden vulkaanisesta ympäristöstä (katso kuva).

Kotimaista kallioperäämme on sen verran höykytelty vuosimiljardien aikana, että mustien basalttisten kivien alkuperäinen mineraalikoostumus on muuntunut. Esimerkiksi sellaiset mineraalit kuten epidootti, kloriitti ja erilaiset amfibolit antavat vihreäkivelle sille ominaisen värin. Ne kasvavat kuoreen hautautuneeseen vulkaaniseen kiveen muutaman sadan asteen lämpötilassa ja noin 10-20 kilometrin syvyydessä. Näitä paistumisolosuhteita kutsutaankin ”vihreäliuskefasieksen” olosuhteiksi.

Suomesta löytyy kymmeniä graniittisten kivien väliin puristettuja vihreäkivivyöhykkeitä, joilla tulemme vierailemaan projektin aikana. Ne ovat kotimaisen geologian ja muinaisen tulivuoritoiminnan kuumia pisteitä!

Vihreäkiviä vasemmalta ylhäältä myötäpäivään: Veteen purkautuneita tyynylaavamuodostumia Kajaanin Jormuassa; Räjähdyspurkauksessa syntynyttä heittelekiveä irtolohkareessa Helsingin Ullanlinnassa; Veteen kerrostunutta tuhka-ainesta irtolohkareessa Helsingin Uutelassa; Laavakiveä Kuhmon vihreäkivivyöhykkeellä.

Köysiä laavan ja joen pinnassa

Kun odottelemme toiveikkaina lumien sulamista ja kivien paljastumista, niin on mahdollista tarkastella laavavirtojen analogioita jäisessä ympäristössämme.

Kuvassa on Vantaanjoen pintaa (yllä) ja köysilaavaa Islannin Þingvelliristä (alla). Täsmälleen samasta prosessista on pohjimmiltaan kyse: jähmettyvä pinta rypyttyy juoksevien sisäosien virratessa – syntylämpötiloissa jälleen eroa tuhannen astetta!

Köysilaavan pintarakenteita on säilynyt joissain Suomen yli kaksi miljardia vuotta vanhoissa vulkaanisissa muodostumissa, esimerkiksi Sallan alueella.

Kuuran- ja laavankukkia

Kivisulissa tapahtuvia prosesseja voi tarkastella yllättävissä paikoissa. Pihatiellä oli kuulaana maaliskuun aamuna kuurankukkia. Maasta tihkunut kosteus oli kohdattuaan yöksi pakastuneen ilman jäätynyt kauniiksi kidekuvioiksi tien pintaan.

Arkeeisella ajalla yli 2,5 miljardia vuotta sitten kiteytyi laavoja, joiden purkautumislämpötila oli 1500-1600 astetta. Nopeasti jäähtyessään ja suurten lämpötilaerojen vallitessa niiden sisälle muodostui ulkonäöltään kuurankukkasia muistuttavia kiteitä, jotka ovat paikoin säilyneet sen ikäisissä kivissä. Oikealla oleva kuva on Kanadan Ontariosta.

Ikäeroa näillä muodostumilla on siis yli kaksi miljardia vuotta ja lämpötilaeroa toista tuhatta astetta.

Myös Suomesta löytyy vastaavanlaisia laavakiviä kuin Kanadasta ja muun muassa niitä jahtaamme tulevana kesänä!